AIEMMAT BLOGIKIRJOITUKSET

kesäkuu 2026, Reijo Vuorento:

Ikäihmisten palvelujen saatavuus ja laatu koetuksella

Minne katosi ikääntyneiden ihmisarvo?

Historian unohdus

Kuluvana vuonna 2026 vuonna 1946 syntyneet täyttävät 80
vuotta. Heidän syntymävuotena Suomi oli täysin erilainen maa kuin tänään. Sotien päätymisestä oli kulunut vuosi. Sodissa kuoli lähes 100 000 ihmistä, jonka seurauksen sotaleskiä ja sotaorpoja eli Suomessa kymmeniä tuhansia. Lisäksi
sodissa invalidisoitui lähes 100 000 henkeä ja sodan henkiset traumat jäivät pitkälti käsittelemättä.

Suomalaisten piti pärjätä omillaan, sillä sosiaaliturvaa ei
ollut. Suomi oli hyvin köyhä, korkean inflaation riivaama maa. Bruttokansantuote nykyrahassa oli noin 18 miljardia euroa, mikä on ainoastaan 6 % nykyisetä noin 300 miljardin bruttokansantuotteesta.

Tämän päivän ikäihmisten lapsuuden todellisuus onkin
koostunut ankarista elinoloista. Ruuasta oli puutetta, koulutusmahdollisuudet olivat niukat, julkisia terveydenhoitopalveluja ei ollut ja työelämä oli usein
fyysisesti raskasta. Vasta 1980-luvulla, jolloin nykyiset 80-vuotiaat olivat noin 40-vuotiaita nuoria aikuisia, Suomesta
tuli hyvinvointivaltio.

Eläkeläisten määrän luonnollinen kasvu

Sotien jälkeisinä vuosikymmeninä syntyi vuosittain 80
000–100 000 lasta. Vasta 1970-luvulla ehkäisypillereiden yleistyminen vaikutti merkittävästi syntyvyyden laskuun. Luonnollisesti suuresta syntyneiden määrästä seuraa suuri määrä tulevia eläkeläisiä. Vielä vuonna 2000 eläkeläisiä oli Suomessa alle miljoona, mutta kuluvana vuonna jo
1,6 miljoonaa. Luonnollisen elämänkulun seurauksena eläkeläisten määrä kääntyy laskuun 2030-luvulla.

Ikääntymisen menoista suurin osa, yli 80 %, on eläkemenoja. Eläkemenoista pääosa koostuu työnantajien ja työntekijöiden maksamista työeläkemaksuista. Vuonna 2025 eläkkeitä maksettiin 37,5 miljardia, mikä vuoteen 2000 verrattuna on enemmän kuin kaksinkertainen määrä. Sukupolvisopimuksen mukaisesti kulloinkin työssä oleva sukupolvi maksaa valtaosan eläkkeellä olevien maksuun tulevista eläkkeistä.

Suomessa kasvaviin eläkemenoihin on varauduttu rahastoimalla osa eläkemaksuista, ja eläkerahastojen varat ovatkin kasvaneet jo 300 miljardiin, mikä on enemmän kuin Suomen valtion vuotuinen budjetti.

Huolimatta siitä, että eläkeläisten määrä tulee jatkossa
vähenemään, niin edelleen osa työnantajilta ja työntekijöiltä kerättävistä eläkemaksuista käytetään rahaston pääoman kasvattamiseen. Lisäksi suurin osa eläkerahastojen sijoitustuotoista käytetään rahastojen pääomien kasvattamiseen. Eläkerahastojen ennakoidaankin kaksinkertaistuvan ainakin 600 miljardiin seuraavien 30 vuoden aikana. Nyt kun eläkeläisten määrä on korkeimmillaan, niin olisi perusteltua pohtia rahavirtojen liikkeitä ja luopua määräajaksi eläkerahastojen pääoman kasvattamisesta.

Onko politiikan tärkein tavoite kulujen minimointi?

Elinajanodotteen kasvun myötä ikääntyvien suomalaisten määrä on kasvanut merkittävästi ja kasvaa edelleen. Elinajanodote oli 1940-luvulla noin 60 vuotta kun nykyisin se on noin 80 vuotta. Tämä näkyy kasvavana määränä
ikääntyviä henkilöitä. Esimerkiksi 80-vuotta täyttäneitä oli vuonna 2000 runsaat 150 000, kun taas kuluvana vuonna vastaavan ikäisiä henkilöitä oli runsaat 360 000.
Ikääntymisen myötä ihminen haurastuu ja palveluntarve kasvaa.

Politiikkatoimena ikäihmisten hyvinvoinnin turvaaminen on
jäänyt toissijaiseksi verrattuna kulujen minimoimiseen. Kulujen minimoimisen seurauksena palvelua tarvitsevan väestönosan kasvusta huolimatta palvelujen tarjontaa ei ole lisätty suhteessa kasvaneeseen väestömäärään. Tämän seurauksena entistä harvempi ikäihminen saa tarvitsemaansa palvelua tai tarjottu palvelu ei vastaa ikääntyneen tarpeisiin.

Tämän päivän ikäihmisistä yhä useampi jää ilman tarvitsemaansa palvelua verrattuna aiempiin ikääntyneisiin. Perusteluna puutteelliselle ja kutistuvalle palveluntarjonnalle on sanottu olevan rahan puute.

Kukin sukupolvi on elänyt aikansa mahdollisuuksien mukaan,
ja me kaikki ihmiset olemme arvokkaita. Ihmisarvo ei saa kadota iän karttuessa!

Ikääntyviä ei saa ajatella kulueränä vaan täysivaltaisina yhteiskunnan jäseninä.